Sivu 1/1

Suuret musiikkielämykset

ViestiLähetetty: 20.05.2016 21:13
Kirjoittaja Täti Moonika
Koska käytän yleensä vain äänettömiä julkisia nettikoneita, YouTube on jäänyt minulle varsin vieraaksi. Viime päivinä olen kuitenkin saanut nauttia suurista musiikkielämyksistä, joita kaverini on minulle esitellyt. Olemme liimaantuneet pitkiksi ajoiksi koneen ääreen kykenemättä irrottamaan esityksistä sen enempää korviamme kuin silmiämmekään. Minulla on varaa nöyrästi myöntää olevani niin sivistymätön, että olen saanut suorastaan henkeäsalpaavia elämyksiä André Rieun orkesteria kuunnellessa ja katsellessa - vaikka hänestä on esitetty näinkin kovaa kritiikkiä.

Mikä musiikki teissä nostattaa suuria tunteita?

Re: Suuret musiikkielämykset

ViestiLähetetty: 20.05.2016 21:49
Kirjoittaja sunrise
Täti Moonika, kiitos vinkistä. tuubatin miehen heti ja tykkäsin, koska tykkään tosi paljon
kuunnella esim.klassista ja varsinkin elokuviin tehty musiikki on kivaa kuunneltavaa.
Esim.Hans Zimmer on tehnyt monia monia elokuva vingutuksia, joista mie pidän.
Muuten, kun näitä kriitikkojen arvosteluja on lukenut, niin ajan kuluessa monet kappaleet on täysin haukuttu pystyyn kriitikon puolesta, mutta
sitten me tavalliset nassut ollaan oltu ihan haltioissaan kyseisistä kappaleista. :D

Re: Suuret musiikkielämykset

ViestiLähetetty: 30.09.2016 06:38
Kirjoittaja Seurausjasyy
Kuva

Kaikki mukaan :)