En usko, että pystyn täyttämään aktiivisuusehdon. Silti käytettävissäni on tulevaisuudessa saman verran rahaa kuin ennenkin, koska saan sitten vastaavasti enemmän toimeentulotukea. (Kirjoitin ensin "yhtä paljon" mutta vaihdoin ilmaisua, sillä melkoista kituuttamistahan se on näin vähällä.) Siskoni on paljon minua yritteliäämpi; hän on hakenut todella monia työpaikkoja ja päässyt haastatteluihinkin, mutta kun ei ole tärpännyt, niin hänen tulonsa uhkaavat laskea kun hän ei saa toimeentulotukea. Epäreilua.
Kyllä minäkin teen jotain työllistymistä edistävää. Olen menossa uusimaan vanhentuneen työturvallisuuskorttini (jota monissa työpaikoissa vaaditaan), kun eräs työllisyyshanke maksaa kurssin. Tämä ei kuitenkaan ole aktiivisuusehtoon laskettavaa "työllistymistä edistävään palveluun" osallistumista, koska kurssi ei ole TE-toimiston järjestämä!

Jotta malli voisi toimia, pitäisi ensin poistaa päivärahojen maksuun lyhytkestoisen työn takia tuleva viive. Muutaman tunnin työkeikka ei edes tuota niin paljon palkkaa, että päiväraha siitä pienenisi, mutta silti työnteko voi viivästyttää päivärahan maksua niin paljon, ettei siihen mitenkään ole varaa. Ja koska liikkuvuusavustusta maksetaan vain yli kahden kuukauden työsuhteisiin, ei ole mitään mieltä lähteä toiselle paikkakunnalle muutaman tunnin takia ja kuluttaa puolet palkastaan työmatkoihin. Nykyisen aktiivimallin mukaan näin pitäisi tehdä.
