Mitä luit viimeksi?

[Sea]

Tässä ketjussa voi kertoa kirjasuosituksia tai mitä vaan lukukokemuksia.

Itse olen nyt lukenut Helena Wariksen kirjoja. Esikoiskirjan Uniin piirretty polku luin ensin, ja nyt on menossa Sudenlapset. Joka kirjan takakannessa tunnutaan jankkaavaan, että kirja sijoittuu muinaissuomalaisiin maisemiin ja liittyy jotenkin muinaissuomalaisuuteen. Se on minusta ihan outoa, ei taida takakansitekstien kirjoittaja juuri suomalaista kansanperinnettä tuntea. Mielestäni kirjat ovat puhdasta fantasiaa eikä muinaissuomalaisuudella ole asian kanssa juurikaan tekemistä. Etenkin tuo Uniin piirretty polku oli kyllä hyvä ja virkistävän uudenlainen lukukokemus. Hieman eri tyylinen kirja kuin mitä olen aiemmin lukenut, ja koko ajan oli pientä mysteerin tunnetta ilmassa. Yllätyksellisiä käänteitä riitti. Myös Sudenlapset on ollut aika hyvä, kiva kun on sellainen kirja josta ei oikein osaa edes arvailla, että mikä loppuratkaisu voisi olla.

Mitäs muut ovat viime aikoina lukeneet?

[älinä]

Sain joululahjaksi Miina Supisen (jonka kirjat on kertakaikkiaan mahtavia! Ihanan absurdeja ja hauskoja mutta hahmoiltaan johdonmukaisia ja... Ah, puhdasta nautintoa!) uusimman, Mantelimaan. Ai että, kyllä vaikuttaa hyvältä! Taas sitä taattua Supista
Myös Alice Hoffmanin Aavikon kyyhkyset sain viime yönä loppuun. Joistakin hänen kirjoistaan pidän kovasti (esim. Punainen puutarha tai vanhempi, olisko ollu Noitasiskot) ja jotkut on sellaisia ihan ok. Vaikka tätä Aavikon kyyhkysiä kovasti kehuttiin niin ei musta ollut niiden parhaiden kirjojen tasoa, enemmänkin ihan ok. Mielenkiintoinen toki, sopivasti historiallinen ja mahtavia naishahmoja (Hoffman kirjoittaa pääasiassa naisista ja hänen naishahmonsa ovatkin minusta mukavan moniulotteisia) ja vähän mystiikkaa ja magiaa (toinen kirjailijalle tyypillinen juttu) mutta jotenkin silti sellainen...ok.

[Siipienkeli]

Laura Gustafssonin Huorasadun. Ollut pitkään lukulistalla, melkoista tykitystä, tuttua (feminististä) hengen paloa ja oivallusta. Omansalainen.

[memma]

Minä hurahdin vuosi sitten Diana Gabaldonin aikamatkustiskirjoihin. Viimeisin lukemani Lumen ja tuhkan maa oli kuitenkin niin kuivakka että nyt olen lukenut välissä pari Agatha Christien Hercule Poirotia (Kuolema Niilillä ja Kortit pöydällä) sekä Dan Brownin Meteoriitin.
Dan Brownin kerronta on kyllä todella koukuttavaa mutta juonen kaava on liian samanlainen kuin ainakin DaVinci koodissa ja Enkelit ja Demonit -kirjassa.

Vanhalla foorumilla oli tässä samassa ketjussa joitain hybiä kirjavinkkejä mitä ei ikävä kyllä tullut otettua ylös.

[Molla]

Viime aikoina olen tykästynyt Haruki Murakamin maagiseen realismiin. Norwegian wood oli liian läly ja jotenkin ruikuttava, mutta muut on räjäyttäneet pankin. Ensin luin Kafkan rannalla, sitten järkälemäisen 1Q84:n ja nyt luen Maailmanloppua ja ihmemaata. Tykkään noissa siitä, että maagisuus ja outous on jotenkin keskenään synkassa ja teoksen maailmassa ihan loogista ja uskottavaa. Kiehtovaa on myös se, ettei teoksissa selitetä kaikkea, Olen ajatellut sen sillä lailla, että osa siitä selittämättömästä kuuluu teosten maailmaan samalla lailla, kuin oikeassakin maailmassa on outoja ja selittämättömiä juttuja.

[starz]

Pirjo Hassisen Sauna Paradisin. Olen lukenut kirjailijan about koko tuotannon, pitkästä aikaa osui hetki ja tarina kohdalleen.

[älinä]

Viime aikoina olen tykästynyt Haruki Murakamin maagiseen realismiin. Norwegian wood oli liian läly ja jotenkin ruikuttava, mutta muut on räjäyttäneet pankin. Ensin luin Kafkan rannalla, sitten järkälemäisen 1Q84:n ja nyt luen Maailmanloppua ja ihmemaata. Tykkään noissa siitä, että maagisuus ja outous on jotenkin keskenään synkassa ja teoksen maailmassa ihan loogista ja uskottavaa. Kiehtovaa on myös se, ettei teoksissa selitetä kaikkea, Olen ajatellut sen sillä lailla, että osa siitä selittämättömästä kuuluu teosten maailmaan samalla lailla, kuin oikeassakin maailmassa on outoja ja selittämättömiä juttuja.

Hyvä kuulla että kirjailijan muut kirjat vois olla hyviä. Luin nimittäin (paljon hehkutetun) Norwegian woodin ja kyllä kovasti ihmettelin että mitähän hienoa siinä nyt sitten jonkun mielestä oli. Olihan siinä ihan hyviäkin juttuja (nyt vaan ei tule mieleen mitään, kertonee aika paljon) mutta pääasiassa sellainen ihan ok ja vähän pettymys. Mutta ehkä pitää kokeilla sitten Murakamin muita kirjoja.

[Molly]

^ Hei samat sanat jotenkin! Norwegian woodia en ole lukenut (leffa oli kyllä toooosi hiiiiidas ja jäi kesken), vaan tutustuin Murakamiin sen juoksukirjan kautta. "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta" oli kirja, josta ihan todella olisin halunnut tykätä! Olisin niin kamalasti halunnut hurahtaa juoksemiseenkin sen takia. Ihan jopa ostin sen, koska olin varma, että huippukirjailijan tuon niminen kirja on väistämättä hyvä. Mutta e-hei. Se oli ihan käsittämättömän tylsä, ajan tuhlausta, ja todellakin jäi kesken, vaikka yritin hampaat irvessä tankata sitä, ohutta läpyskää. Se kirjoitti totaalisesti vaan itsestään, kirjoittamisessaan, istumisestaan, juoksemisestaan. Muka-vähättelevästi ja -nöyrästi, mutta läpi paistoi tosi räikeästi sellainen "minä olen nero"-asenne. Tosi puuduttavaa. Olin odottanut jotain filosofisempaa esseilyä, enkä pelkkää arkea ja kierrosaikoja. Ehkä tuo kokemus kovien odotusten musertumisesta pilasi koko äijän ja sen kirjoitustyylin.

Yritin nimittäin lukea 1Q84:ää joskus myöhemmin, vaikka siitäkin on nyt kyllä jo aikaa. Siinä oli joku kirjailijahahmo ja joku toinen jolla oli joku tosi nerokas idea, ja minusta se kuvio oli taas jotenkin ihan niin kuin sen kirjailijan omaa nerouden juhlintaa... Siinä oli jotain ärsyttävää, tarpeettoman hidasta ja muka-arvoituksellusta niin ettei itseä sitten enää kiinnostanutkaan miten siinä käy. Ja se agenttityyppinen naiskuviokin oli jotenkin ärsyttävä, en vaan muista miten. Se tunnelmanluonti ei jotenkin vedonnut minuun. Kuvailtiin jotain sukkahousuja ja muuta. Ehkä se rytmi ja tyyli toimisi japaniksi paremmin. Tosin huom! Täytyy myöntää, etten jaksanut kirjasta varmaan kuin neljänneksen. Ehkä en päässyt asian ytimeen ja se olisi ottanut valtaansa kun vaan olisin malttanut.

Juoksukirjan syytä!

[älinä]

Mua vaivaa Paul Austerin kirjoissa aina se, että musta niissä lukee rivien välissä että kirjailija haluaa tuoda esiin omaa sivistyneisyyttään ja älykkyyttään. Mua ei yleensä kirjoissa häiritse viittaukset erilaisiin yleissivistystä vaativiin juttuihin, mutta kun sitä on niin että tuntuu että se ei ole siellä kirjan hahmojen kannalta merkittävästi vaan nimen omaan korostamassa kirjailijan erinomaisuutta, se häiritsee. Vaikea selittää, vaan ehkä joku tajusi

[Täti Moonika]

En lukenut, vaan kuuntelin äänikirjana - ainakin kolmatta kertaa - Jukka Parkkisen "Karhukirjeitä kotiväelle". Olen kuunnellut kaikki karhukirjeet moneen kertaan, sillä aikuiselle ne ovat vielä hauskempia kuin lapselle. Monet nokkeluudet eivät lainkaan avaudu lapsille eikä kaikkea itsekään huomaa ensikuulemalta. Esim. sanavalinta "yllättäen ja pyytämättä" on kaukana sattumasta...